ASETELMA: KalPa pistäytyi alkuviikosta Zürichissa kivikovan ZSC Lionsin vieraana ja neljännesvälierän ensimmäinen osaottelu ...
Suurin osa korva-, nenä- ja kurkkutauteihin liittyvistä potilasvahingoista sattuu erilaisten toimenpiteiden yhteydessä, ...
Musiikki- ja viihdealan pitkän linjan vaikuttaja Lasse Norres on kuollut perjantaiaamuna 73 vuoden iässä. Asian vahvisti ...
Perjantaina julkaistussa Keski-Suomen Työvoimabarometrissa ennustetaan, että työvoiman kysyntä lähtee kasvuun syksyllä 2026.
FC Vaajakoski on saanut uuden sarjapaikan jalkapallon miesten Kolmoseen. FCV ottaa Vihtavuoren Pamauksen sarjapaikan alaisuuteensa, sillä ViPa oli luopumassa paikasta päättyneen kauden päätteeksi.
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut valtion 70 000 euron yhteisösakkoon Rajavartiolaitoksen toiminnassa tehdystä ...
Gazalainen sairaala kertoo vastaanottaneensa viidentoista palestiinalaisen ruumiit perjantaina. Ruumiiden palautus on osa ...
Syyskuisena lauantaiaamuna neljä miestä ryntäsi Miguel Angel Bravon kotiin pääkaupunki Santiagon keskiluokkaisessa ...
Metsäjätti Stora Enso eriyttää metsäomaisuutensa Ruotsissa erilliseksi uudeksi pörssiyhtiöksi. Yhtiön mukaan näin syntyy ...
Yhdysvaltojen puolustusministeri Pete Hegseth kertoi paikallista aikaa torstaina viestipalvelu X:ssä, että Yhdysvallat ...
Lastenvaateliike Polarn O. Pyret on viimeistä päivää avoinna itsenäisyyspäivän aattona. Ketju vetäytyy samalla kokonaan ...
Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut langettavan päätöksen sanomalehti Kalevalle sen perussuomalaisten kansanedustajia Pekka Aittakumpua ja Jenna Simulaa käsittelevästä uutisesta.