Kainuun prikaatissa yksi perusyksikkö eristetään viikoksi adenovirustilanteen vuoksi, Maavoimat tiedottaa. Yksikössä on ...
Pelastuslaitokselta kerrottiin puoli kahden aikaan perjantaina, että mahdollisista henkilövahingoista ei vielä toistaiseksi ...
Ottawa Senatorsin NHL-vahti Leevi Meriläinen oli osallisena huvitavassa episodissa perjantaina vastaisena yönä NHL:ssä, kun ...
73-vuotiaana kuollut Lasse Norres kävi vielä kuukausi sitten konsertissa Vantaalla. Ystävä Jukka-Pekka Kumpulainen muistelee ...
Aiemmin uutisoitiin, että Yle aikoo palauttaa rahallisten palkkioiden maksamisen ensi vuonna säästöohjelman aikana. Päätös ei ...
Kainuun rajavartiosto epäilee, että Suomeen on tuotu laittomasti ihmisiä kahden Sotkamoon rekisteröidyn metsäalan yrityksen ...
Lahjusten antamisesta sakkotuomion sai kaksi henkilöä, jotka olivat yrittäneet lahjoa ajokokeen vastaanottajia varmistaakseen ...
Yrityksen mukaan pääosa räjähdyksen aiheuttamista roskista ja irtoromusta on saatu siivottua pois. Siivouksesta huolimatta ...
Lasse Norres on kuollut 73-vuotiaana. Hän kertoi julkisuuteen syövästään lokakuussa. Luottokortti ei ole pelkästään suuria ...
Kuvauspaikan valintaan liittyy erikoinen yksityiskohta. Brittimedian tietojen mukaan entinen prinssi Andrew joutuu muuttamaan ...
Kauppaketju Tokmannin osakkeen kurssi on aamun kaupankäynnissä syöksynyt hurjaa vauhtia alamäkeen. Aamupäivällä kurssi oli ...
Suomalaisopiskelijoiden taloudellisessa tilanteessa ei ole kehumista, opiskelijakortti- ja opiskelija-alennuspalvelu Frank ...