Yhdysvaltalaislehti The Hill huomauttaa Hegsethin ilmoituksen tulleen samoihin aikoihin kun asevoimien komentaja Dan Caine ja muut korkea-arvoiset sotilasjohtajat olivat Valkoisessa talossa esitelleet ...
Yhdysvaltalainen Global Firepower ilmoittaa mittaavansa yli 60 yksilöllisen tekijän avulla eri valtioiden asevoimia ja puolustuskykyä. Aikaisemmin saman indeksin avulla vertasimme Naton sotavoimia ...
Paikalle tuli Ninan mukaan myös laivan henkilökuntaa kyselemään hänen vointiaan. Hänen luonaan kävi myös laivan sairaanhoitaja. Nina jatkoi iltaansa, mutta kertoo, että alkoi tuntea illan aikana ...
Vuoden 2024–2025 rokotuskaudella annettiin yli 1,7 miljoonaa influenssarokoteannosta. Alle 7-vuotiaista lapsista rokotteen sai noin 33 prosenttia THL:n valtakunnallisen rokotetietokannan mukaan.
Tänään on uutisoitu presidentti Sauli Niinistön rintakuvan paljastamisesta Presidentinlinnassa. Myös eduskunnalta on tulossa vanhan perinteen mukainen huomionosoitus.
Influenssakauden pelätään alkavan tänä vuonna aiempaa aiemmin. Siinä on myös ominaisuus, joka huolestuttaa asiantuntijoita.
Santeri Huovila, 21, ei ollut lapsitähti, mutta nyt hän mättää kammotehoja SM-liigassa ja unelmoi jopa NHL:stä. Miten tähän on tultu?
Poliisi joutui käskyttämään nuorta ampuma-aseella saadakseen tämän luopumaan puukosta. Sisä-Suomen poliisi tiedottaa ottaneensa Jyväskylän teiniryöstäjän kiinni. Epäilty 15-vuotias nuori vangittiin ...
Runoilija Andrea Gibson kuoli heinäkuussa syöpään. Hän oli 49-vuotias. Gibson ehti nähdä Ryan Whiten ohjauksen Come See Me in the Good Light ensi-illassa Sundance Film Festivalilla.
Helsingin Lauttasaaressa on syttynyt tulipalo perjantaina rakennustöiden yhteydessä. Pelastuslaitos sai tiedon palosta kello 15 jälkeen. Kohteeseen hälytetty 8 pelastusyksikköä ja Helsingin poliisi.
Politiikan puskaradiossa puhutaan tällä viikolla palkoista, veroista, Kelasta sekä Timo Vornasesta. Vähän puhutaan myös ”avaruusmatkailija” Matias Marttisesta.
Madonnan ja Sanna Marinin yllä on nähty samat kantaaottavat sukkahousut. Kyseessä on muoti-ilmiö, joka on kovassa huudossa.