Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus on päättänyt valtioneuvoston viestinnän uudistamisesta. Kaikkien ministeriöiden viestintä keskitetään ensi kesänä valtioneuvoston kansliaan. Sinne perustetaan ...
Tapaninpäivää 26.12. vietetään ensi vuonna perjantain sijaan lauantaina. Niinpä loppuvuonna 2026 ei ole luvassa yhtä hyvää ...
”Kaivosalan yritykset suunnittelevat yli kymmenen miljardin euron investointeja seuraavan kymmenen vuoden aikana, mutta kaksi ...
”Kelan välirauha toivottavasti vahvistaa sekä johtamiskykyjä että alaistaitoja. Oppi voi myös olla se, että poliittinen valintaprosessi tuottaa huteja, ja laajakaan oppineisuus ei takaa kyvykkyyttä ...
Metsäjätti Stora Enso eriyttää metsäomaisuutensa Ruotsissa erilliseksi uudeksi pörssiyhtiöksi. Yhtiön mukaan näin syntyy Euroopan suurin pörssiin listattu ja puhtaasti metsään keskittyvä yhtiö. Stora ...
Musiikki- ja viihdealan vaikuttaja Lasse Norres on kuollut perjantaiaamuna. HS sai tiedon Norreksen perheeltä. Lulu Ranteen toiminta on pöyristyttävää, sanoo ministerikollega, eikä ole turhautumisensa ...
Sanna Marinin entinen puoliso toi runsaasti myönteistä julkisuutta ForteAI:lle. Yritys hehkutti näkymiään, mutta päätyi ...
Rauha ei synny siitä, että molemmat osapuolet väsyvät. Se syntyy siitä, että sodan jatkaminen ei enää tuota poliittista hyötyä. Venäjän nykyisessä järjestelmässä sodan jatkuminen tuottaa keskeisen ...
Yhtiö ilmoitti listaavansa Ruotsin metsän pörssiin ja harkitsevansa Keski-Euroopan sahojen ja puuelementtitehtaiden myyntiä.
Vihreiden Ohisalo ja Sdp:n Heinäluoma varoittavat, että kokoomuksen emopuolueen toiminta yritysvastuudirektiiviin liittyen voi vaikuttaa parlamentin toimintaan pitkään.
HS:n Uutisvisa testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi ...
Olisi eduksi, jos HYY:ssä ymmärrettäisiin, ettei ylioppilaskunnan toiminnan tarkoituksena ole liiketoiminnan harjoittaminen.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results