Uinnin Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen on päättänyt lopettaa uransa tämän vuoden jälkeen. Liukkonen, 36, kertoi asiasta ...
Vaasalaislähtöinen laulaja-lauluntekijä Asla Jo eli Emmi Haapaniemi on vielä uusi nimi Suomen musiikkikentässä. Hänen ...
”Kaivosalan yritykset suunnittelevat yli kymmenen miljardin euron investointeja seuraavan kymmenen vuoden aikana, mutta kaksi ...
Artistit kuvailevat perjantaina kuollutta Lasse Norresta harvinaislaatuiseksi ihmiseksi niin musiikkibisneksessä kuin ...
Professori Michael Lind Texasista puolestaan pitää työväen, bisneksen ja valtion ”kolmikantaa” ainoana järkevänä vaihtoehtona ...
Tapaninpäivää 26.12. vietetään ensi vuonna perjantain sijaan lauantaina. Niinpä loppuvuonna 2026 ei ole luvassa yhtä hyvää ...
Yhtiö ilmoitti listaavansa Ruotsin metsän pörssiin ja harkitsevansa Keski-Euroopan sahojen ja puuelementtitehtaiden myyntiä.
Sanna Marinin entinen puoliso toi runsaasti myönteistä julkisuutta ForteAI:lle. Yritys hehkutti näkymiään, mutta päätyi ...
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen kertoo pitävänsä taukoa sosiaalisesta mediasta. Hän kertoo asiasta X:ssä. Hänen äitinsä ja ...
Helsingin kaupungin koulun epäonnistunut kattoremontti aiheutti naapuritaloon vesivahingon. Kaupunki kieltäytyy korvauksista.
Työttömyysaste kasvaa edelleen tänä vuonna ja työllisyysaste heikkenee, ennakoi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) syksyn ...
Jokerien liigapaikka taitaa sittenkin olla vain aspiriinia pääkipua isompiin ongelmiin, kirjoittaa Saku-Pekka Sundelin.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results