Oikeuden mukaan näyttämättä kuitenkin jäi, että Rajavartiolaitoksen partioveneen ruorimiehen kuolema olisi ollut seurausta ...
Poliisi esitti 15-vuotiasta nuorta vangittavaksi. Hänet on vangittu todennäköisin syin epäiltynä muun muassa kahdesta ...
Töhritystä muistomerkistä uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat. Helsingin poliisin johtokeskuksesta vahvistetaan HS:lle, että ...
Puolustusvoimat tiedottaa käynnistävänsä marras-joulukuussa valtavan harjoitussarjan. Mukana on yli 20 000 sotilasta ...
Vuonna 2010 tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan Auerilla oli vaativaan persoonallisuuteen viittaavia piirteitä. Hänellä ei ...
Ruotsalainen William Lundin neuvottelee HJK:n kanssa päävalmentajapestistä, uutisoi Fotbollskanalen -sivusto. – Minulla on ...
Suomalaiset reissaavat mieluiten puolisonsa kanssa. Kyselyyn vastanneista ylivoimainen enemmistö, liki 49 prosenttia, huolisi ...
Myös Ruotsin Metsästäjäliitto on kritisoinut päätöstä. – Olemme asiasta yksimielisiä. Tätä ei voida hyväksyä missään ...
Aiemmin uutisoitiin, että Yle aikoo palauttaa rahallisten palkkioiden maksamisen ensi vuonna säästöohjelman aikana. Päätös ei ...
Huono ajokeli aiheutti liikenneonnettomuuksia perjantaiaamuna. Meteorologi suosittelee varomaan liikenteessä vielä ...
Kainuun prikaatissa yksi perusyksikkö eristetään viikoksi adenovirustilanteen vuoksi, Maavoimat tiedottaa. Yksikössä on ...
73-vuotiaana kuollut Lasse Norres kävi vielä kuukausi sitten konsertissa Vantaalla. Ystävä Jukka-Pekka Kumpulainen muistelee ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results